keskiviikko 31. elokuuta 2016

Touhua ja tohinaa

Lyyralle ja Leolle on tullut 5 viikkoa ikää täyteen. Viime viikolla harjoiteltiin syömistä, joka nyt pääsääntöisesti sujuu hyvin (kunhan mamma ei varasta ruokaa nenän edestä...). Tänään on ensimmäiset kakat hiekkalaatikolla, pissaamista sinne on harjoiteltu jo hieman pidempään. Hyvin siis edistyy pienten naperoiden kasvatus. Tuttavuutta on tehty myös talon muihin eläimiin. 30-kiloinen Sissi-koira on erittäin hyvä kiusan kohde, sitä voi läpsiä tassulla ja komentaa oikein kunnolla "poksahtelemalla". Pentuhuone on käynyt auttamatta liian pieneksi ja protestiäänet ovat kovat jos sinne joutuu jäämään. Olohuone olisi maailman paras paikka, sillä sohvan sisälle pääsee nukkumaan. Keittiössäkin on ihan kivaa, tänään koko keittiön lattia on kasteltu vesikupissa pieniä tassuja uittamalla.

Leon pikku nassu viikko sitten. Oli ne niin söpöjä kun pentuhuone riitti viihdyttämään.

Lyyra ehti poseerata leikin lomassa.

Paras nukkumapaikka sohvan sisuksien lisäksi on Mustista ja Mirristä hankittu pesä.

Leo taistelee unta vastaan sohvalla. Tännekin omatoimisesti pääsee kumpikin jo kiipeämään.
Hetken taas valppaana, minähän en nukahda.
Tämä taistelu on kuitenkin tehty hävittäväksi.
Lyyraa jännitti kun Sissi-koira käveli ohi. Käy ihan työstä valvoa ettei pikkuiset jää ison koiran tassuihin.
Lyyra sohvalla Sokeri-äidin kanssa.

torstai 18. elokuuta 2016

Pienet suuret tutkimusretkeilijät

Lyyra ja Leo kasvavat ihan silmissä! Kehitystä tapahtuu yhdessä yössä aina hurjasti. Painoa on Leolla 518 grammaa ja Lyyralla 418 grammaa. Kävelykin sujuu ongelmitta, kohta ei Sokeri-äiti pysy enää perässä. Pentuhuone pitäisi päästä jo tutkimaan.

Lyyra kuikuilee maailmaa turvallisesti mamman jalan takaa.
Leo. Näitä nöpönaamoja katselisi koko päivän.
Leo etualalla, Lyyra taaempana.
Lyyrakin osaa poseeraamisen alkeet.
Pitäisi päästä jo tutkimaan!

Lyyra ehti hetken olla maitobaarissa mutta uteliaisuus vie voiton syömisestä.

Leo ja sen jutut, niitä riittää!

Leo ja Lyyra kävelevät jo erittäin mallikkaasti.



lauantai 13. elokuuta 2016

2,5-viikkoa

Sadepäivän poseeraushetki. Leosta on vaikea ottaa kuvaa, jossa sillä olisi suu kiinni.
Päättäväisesti eteenpäin tutkimaan maailmaa.
Tässä sitä mennään jo vauhdilla. Leo kävelee melkoisen hyvin!
Lyyra pohdiskelee kameraa.
Lyyra ei uskaltanut lähteä liikkeelle, neitoa hieman jännitti uusi alusta.
Sivuprofiili.