keskiviikko 31. elokuuta 2016

Touhua ja tohinaa

Lyyralle ja Leolle on tullut 5 viikkoa ikää täyteen. Viime viikolla harjoiteltiin syömistä, joka nyt pääsääntöisesti sujuu hyvin (kunhan mamma ei varasta ruokaa nenän edestä...). Tänään on ensimmäiset kakat hiekkalaatikolla, pissaamista sinne on harjoiteltu jo hieman pidempään. Hyvin siis edistyy pienten naperoiden kasvatus. Tuttavuutta on tehty myös talon muihin eläimiin. 30-kiloinen Sissi-koira on erittäin hyvä kiusan kohde, sitä voi läpsiä tassulla ja komentaa oikein kunnolla "poksahtelemalla". Pentuhuone on käynyt auttamatta liian pieneksi ja protestiäänet ovat kovat jos sinne joutuu jäämään. Olohuone olisi maailman paras paikka, sillä sohvan sisälle pääsee nukkumaan. Keittiössäkin on ihan kivaa, tänään koko keittiön lattia on kasteltu vesikupissa pieniä tassuja uittamalla.

Leon pikku nassu viikko sitten. Oli ne niin söpöjä kun pentuhuone riitti viihdyttämään.

Lyyra ehti poseerata leikin lomassa.

Paras nukkumapaikka sohvan sisuksien lisäksi on Mustista ja Mirristä hankittu pesä.

Leo taistelee unta vastaan sohvalla. Tännekin omatoimisesti pääsee kumpikin jo kiipeämään.
Hetken taas valppaana, minähän en nukahda.
Tämä taistelu on kuitenkin tehty hävittäväksi.
Lyyraa jännitti kun Sissi-koira käveli ohi. Käy ihan työstä valvoa ettei pikkuiset jää ison koiran tassuihin.
Lyyra sohvalla Sokeri-äidin kanssa.

12 kommenttia:

  1. Ovat ne ihania :)

    Hieno kuva äidistä ja tyttärestä!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Uteliaita kyllä ovat, tuntuu että ehtivät joka paikkaan vaikka niitä on vain kaksi.... nyt sitä ihmettelee miten viimeksi oikein pysyi mitenkään sen viisikon perässä!

      Poista
  3. Ei vaan voi olla noin suloisia, ei voi ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  4. OIsko toi kuitenkin Leo tuossa mamman kanssa, nenusta päätellen? Ihania kaikki, olipa kuka vain! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyyra on kuvassa mamman kanssa, sen nenä on vaalentunut siitä ihan pikkupentuajasta. Lyyra tykkää kovasti nukkua mamman sekä ihmisten vieressä sohvalla <3

      Poista
  5. Pienet maailmanvalloittajat ♥ Hurjan suloista kun sohva on noin kiva paikka, siinä on varmasti ihana köllötellä yhdessä ♥

    VastaaPoista